2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2010

 

2011

 

31.12.

Viimeisimmän päivityksen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon, niin hyvää kuin pahaakin. Marraskuun puolenvälin aikoihin Leevin (Dreampower’s He Fox) kimppuun hyökkäsi jo toistamiseen sama naapurin koira. Tällä kertaa seurauksena oli se, että Leevin kivekset vahingoittuvat niin pahoin, että ne jouduttiin poistamaan.

Reino ”Sirvian Zeus Rules the Rain” kävi silmä- ja polvitutkimuksissa tervein tuloksin, silmissä ei todettu perinnöllisiä sairauksia ja polvet ovat 0/0. Myös Knotte kävi terveystarkastuksissa tuloksin polvet 0/0 ja vasemmassa silmässä todettiin puutteellinen kyynelkanavan aukko, muuten silmät olivat ok.

Kerttu ”Sirvian Kerttu” on astutettu Knotella ”Härkmoen’s I Am Just the Guy”, joten toiveissa on pennuntuoksuinen kevät. Lisätietoja yhdistelmästä Pentuja –sivulla.

Kennel Sirvian väki toivottelee Onnea ja Menestystä Vuodelle 2012 kaikille kasvateille omistajineen ja muille ystäville!

___________________________________________________________________________________________

 9.10.

Tänään toteutui pitkäaikainen haaveemme ulkomaan tuonnista, kun toimme yhteistyössä Ahovirran -kennelin kanssa Ruotsin Jällivaarasta ihastuttavan 9kk ikäisen aussinuorukaisen nimeltään Härkmoen's I Am Just The Guy "Knotte".

Thank you so much Annika for this wonderful boy!

Härkmoen's I Am Just The Guy "Knotte" 9kk

 

___________________________________________________________________________________________    

 

11.9.

Osallistuimme Kertun, Niilon ja Fannin kanssa Vantaan kaikkien rotujen näyttelyyn 3.9. ja australianterriereiden erikoisnäyttelyyn 4.9. Vantaalla Kerttu ja Fanni saivat ERI:t, Niilo EH:n.

Erkkarissa Kerttu ja Niilo selvisivät tuomarin tiukahkossa arvostelussa avointen luokkien kakkossijoille SA:n kera. Fannin tuloksena EH. Arvostelut lisätty Tulokset -sivulle.


 
Sirvian Niilo, Vantaa KR 3.9.



Sirvian Niilo, Aussierkkari Lohjalla 4.9.

 

___________________________________________________________________________________________

 

25.8.

Sirvian Kerttu kävi tänään silmätarkastuksessa. Tuloksena J1, eli terveet!  

 

___________________________________________________________________________________________

 

15.8.

Päivitetty Oulun, Tornion ja Kauhavan näyttelyiden arvostelut Tulokset -sivulle.

Oulussa Siru sai kumpanakin päivänä EH:n. Kerttu lauantaina EH ja sunnuntaina tuloksena AVO ERI2 SA, Reino lauantaina EH ja sunnuntaina JUN ERI1 SA.

Tornion näyttelyyn osallistui kasvattini Niilo tuloksena AVO ERI1 SA vara-SERT. Esitin Torniossa myös kaksi Ahovirran -kennelin koiraa, joista Ahovirran Amelia "Alma" voitti hienosti junnuluokan nartut tuloksella JUN ERI1 SA ja Sad Sack's Rose's Smile "Hilla" voitti avoimen luokan nartut ollen AVO ERI1 SA PN3 SERT! Onnea kaikille omistajille menestyksestä! Hieno päivä huolimatta sateesta ja omien koirien epäonnistuneesta ilmoittautumisesta.

Kauhavan ryhmänäyttelyyn osallistuimme Kertun, Niilon ja Fannin kanssa. Tällä kertaa Niilon ja Fannin tuloksina EH ja Kerttu AVO ERI2 SA PN4.


Sirvian Kerttu Kauhavalla, AVO ERI2 SA PN4

 

   

Rakas (Pikku-Riiviön) Oliviamme täytti 5 vuotta 11.7.

 

___________________________________________________________________________________________

 

4.7.

Sirvian Niilo "Niilo" kävi tänään silmä- ja polvitutkimuksissa, tuloksina polvet 0/0 ja silmät J1, eli terveet!  

 

___________________________________________________________________________________________

 

3.7.

Tulokset -sivulle lisätty Sirun, Kertun ja Fannin tulokset ja arvostelut Rovaniemen kansainvälisestä näyttelystä, sekä Reinon, Sirun ja Kertun tulokset ja arvostelut Kokkolan kansainvälisestä näyttelystä.
Uusia kuvia Fannista, Reinosta, Sirusta ja Kertusta.

 

___________________________________________________________________________________________

 

19.6.

Siru osallistui sateiseen Jällivaaran KV näyttelyyn tuloksella AVO ERI1 SA PN2 vara-SERT vara-CACIB. Arvostelu lisätty Tulokset -sivulle.  

 

___________________________________________________________________________________________

 

15.5.

Teimme Sirun kanssa pienen ulkomaanmatkan Ruotsin Överkalixiin kansalliseen näyttelyyn, tuloksella AVO ERI1 SA PN3 vara-SERT. Arvostelu löytyy Tulokset -sivulta.

  

___________________________________________________________________________________________

 

10.2.                             

Keuruun ryhmänäyttelyssä 5.2. Siru sai EH:n ja Kerttu pärjäsi hienosti tuloksella NUO ERI2 SA PN3. Parkanon ryhmänäyttelyssä 6.2. Siru ja Kerttu saivat EH:t ja Leevi debytoi pentuluokassa tuloksena PEK1 KP VSP-pentu. Arvostelut lisätty Tulokset –sivulle. Pientä päivitystä myös Esittely -sivulle.